sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Livin' La Vida Loca

Lokakuun alussa paikallisen Labour Dayn johdosta pääsimme viettämään pitkää viikonloppua ja suuntasimme pieneen rannikkokaupunkiin Naroomaan, reilun parin tunnin ajomatkan päähän Canberrasta etelään. Narooma ei todellakaan ole mikään menomesta, mutta vaihteeksi olikin mukava asustella mökissä joen rannalla luonnon keskellä. Teimme myös reissun veneellä läheiselle Montaguen saarelle, jossa asustaa hyljekolonia ja illalla auringon laskiessa pääsimme näkemään myös pikku pingviinejä, jotka rantautuvat yöksi saarelle. Veneestä bongasimme myös kaksi jättiläiskokoista ryhävalasta. Kävimme myös sukeltamassa hylkeiden kanssa, ja ne ovatkin leikkisiä otuksia jotka osaavat matkia ihmisten liikkeitä - mutta haisevat aivan kuvottavalle, parempi siis sukellusnaamari päässä veden alla. 

Montague Island, Narooma

"Australia Rock", Narooma

Muutoin viikonloppu sujui rauhallisissa tunnelmissa ja kävimme mm. vaeltamassa läheisessä kansallispuistossa ja reissulla bongasimme useita keguruja ja wallabeja - ja sain viimein myös sen pakollisen "kenguruja biitsillä" -valokuvan, ta-daa: 



Kengu ja pinkki pikku-joey pussissa, awww!

Seuraavalla viikolla minulla oli vielä vapaaviikko yliopistolta, joten jäin Canberraan ja opiskelin päivät kansalliskirjastolla. Siellä on saatavilla kaikki Australiassa julkaistut kirjat ja sainkin hyödynnettyä valikoimaa omia tutkielmiani varten. Parina iltana kävimme myös urheilemassa military bootcampin merkeissä - hirveää rääkkiä mutta hauskaa ja tehokasta treeniä. Canberrassa onnistuin myös suorittamaan ehkä pahimman kokkauskatastrofini ikinä. Tarkoitukseni oli kokata japanilaistyylistä kana-udonia, johon päätin fusion-henkisesti yhdistää violettia porkkanaa - ja tämän kokeilun tuloksena koko sörsseli muuttui kirkkaan violetiksi! Erittäin noloa, erityisesti Jasonin kämppisten ollessa paikalla todistamassa tätä tragediaa. Tuli elävästi mieleen Bridget Jonesin sininen keitto -kohtaus, haha! Jason on ihana: hän sanoi että ruokia ei pitäisi arvostella niiden värin perusteella ja sitä paitsi aasialaiset nyt muutenkin syövät kaikenvärisiä ruokia. Ihana kiinalais-australialainen Mr Darcy! :)  

Violetti kana-udon - bon appétit!

Tällä viikolla Jasonin äiti kutsui minut viettämään iltaa kanssaan The Star -kasinolle dinnerin ja Ricky Martinin konsertin merkeissä (en muuten edes tiennyt, että Ricky tekee vielä musaa). Tämä oli ensimmäinen illanvietto hänen kanssaan kahdestaan, ja etukäteen jouduin tietenkin hurjan paniikin valtaan, mutta onneksi ilta sujui ihan mukavissa merkeissä (onneksi siellä sai viiniä). Jason oli kuulemma ollut minuakin enemmän paniikissa tietäen että äitinsä osaa olla ajoittain aikamoinen dragon lady ja veljiensä tyttöystävät ovat kuulemma joutuneet aikamoiselle koetukselle hänen kanssaan. Valituksia ei ole onneksi vielä ainakaan kuulunut, ja tänään hän kutsui meidät brunssille, joten ainakin toistaiseksi olen vielä mukana kutsulistalla.

Hirveä paniikki opinnoista näin lukukauden jo lähestyessä loppuaan, aargh! Kansainväliset opiskelijat ovat pakotettuja suorittamaan neljä kurssia lukukaudessa, joten kyseessä todellakin on kokoaikainen opiskelu. Varmaan miljoona esseetä, raporttia, esitelmää ja ryhmätyötä vielä tehtävänä (varovainen arvio). 

Viime viikosta lähtien Sydneyn lähistöllä on ollut vakavia maastopaloja, joiden takia viranomaiset ovat julistaneet hätätilan koko New South Walesin osavaltioon. Viranomaisten mukaan kyseessä on pahin tilanne vuosikymmeniin, kun kuumuus, kuiva sää ja erittäin kovat tuulet lietsovat pahoja paloja. Pahin tilanne on Blue Mountains -vuorilla Sydneyn länsipuolella. Viranomaiset pelkäävät, että palo saattaa uhata jo osaa Sydneyn läntisiä esikaupunkeja. Tähän mennessä yli 200 kotia on jo tuhoutunut ja yli 120 vaurioitunut paloissa. Kääk! Toivon todella, että Hunter Valleyn viinialue ei pala poroksi ennen ensi viikonlopun reissua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti