torstai 13. heinäkuuta 2017

Matkasuunnitelmia: 3 viikkoa aikuisten perhematkailua Australiassa

Viikko on alkanut jännittävissä tunnelmissa, sillä kauan odotetut vieraat eli perheeni Suomesta on juuri saapunut ensimmäistä kertaa tänne Australiaan meitä moikkaamaan ja lomailemaan. He ovat lisäksi ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella, joten matkajännitystä on ollut ilmassa puolin ja toisin. Luvassa on siis kolme viikkoa aikuisten perhematkailua, ja tässä tarkemmin matkasuunnitelmistamme. 


Euroopassa matkailu on siinä mielessä helppoa, että viisumeja ei tarvita. Australiaan matkaavan tulee sen sijaan hankkia sähköinen turistiviisumi ennen matkaa. Viisumi on maksuton ja sen voi hankkia itse kätevästi Australian maahantuloviranomaisten nettisivujen kautta. eVisitor (651) -turistiviisumi on voimassa 12 kuukautta sen myöntämisestä ja tuona aikana voi lomailla Australiassa 3 kuukautta kerrallaan. Viisumi lähetetään sähköpostiin ja passin numero rekisteröityy automaattisesti maahantuloviranomaisten järjestelmiin. Veljeni toimi koko porukan viisumikoordinaattorina ja viisumeiden hankinta oli onnistunut helposti. 

Viisumeiden lisäksi toinen erityisesti vahempiani stressaava aihe oli maahantulokortin täyttäminen ja tiukat tullimääräykset. Australian maahantulokortti (Incoming Passenger Card) on itse asiassa yhdistelmälomake, joka sisältää sekä maahantulokortin että tulli-ilmoituksen. Australian karanteenisäännökset ovat tiukat, mutta esimerkiksi elintarvikkeita saa kyllä tuoda maahan, kunhan on merkinnyt ne tulli-ilmoitukseen. 

Kolme viikkoa on mielestäni varsin hyvä aika Australian-matkalle, toki maa on sen verran valtavan kokoinen, että kaikkea ei tietenkään tuossa ajassa edes kannata yrittää tunkea matkaohjelmaan. Niinpä viime kuukaudet ovat menneet matkasuunnitelmia tehdessä ja tarkempia matkakohteita valitessa ja varauksia tehdessä. Kulunut viikko on mennyt nopeasti täällä Sydneyssä lähinnä päänähtävyyksiä kierrellen sekä ulkoillen upeasta talvisäästä nauttien - vierailla on todellakin ollut säiden suhteen hyvää tuuria. 

Viikonloppuna lähdemme viikon roadtripille Sydneyn lähialueelle, ja suunnitelmissa on ensinnäkin välipysähdys Southern Highlandsin alueella lounaan merkeissä sekä kävelylenkki alueen upeita vesiputouksia ihastellen. Sieltä jatkamme matkaa Australian pääkaupunkiin Canberraan. Monet mieltävät maan "pusikkopääkaupungin" tylsäksi, mutta itse pidän sen luonnonläheisyydestä, lähialueen viinitiloista sekä tietenkin museoista. Canberrasta matka jatkuu rannikolle Jervis Bayhin, missä meidän on tarkoitus jatkaa lähinnä luontoelämysten merkeissä. Loppumatkan agendalla ovat vielä Kiama blowhole sekä Royal National Park -kansallispuisto. 


Koska Suomen kesä on tänä vuonna ollut suorastaan olematon, vierailla oli toiveissa nauttia myös hieman auringosta ja lämpöisemmästä säästä. Niinpä suuntaamme seuraavalla viikolla trooppiseen Queenslandiin. Lennämme kesän toiveissa Cairnsiin, josta jatkamme matkaa tukikohtaamme Port Douglasiin. Sieltä käsin meidän on tarkoitus tehdä päiväreissuja lähialueelle sekä tehdä päivän snorklausreissulle Isolle Valliriutalle, jonka huononeva tila on huolestuttanut myös vieraitamme. Lisäksi vietämme viimeisen yön maailman vanhimmassa sademetsässä eli Daintree Rainforestissa.


Queenslandin ekskursion jälkeen palaamme vielä pariksi päiväksi takaisin Sydneyyn, josta vieraamme lentävät Singaporen kautta takaisin Suomeen. Toivottavasti paluumatka sujuu heiltä yhtä mukavasti kuin tulomatkakin. He ovat muuten toipuneet aikaerosta ja matkaväsymyksestä yllättävän hyvin - erityisesti ottaen huomioon, että heillä ei ollut aikaisempaa kokemusta pitkistä lennoista ja useiden tuntien aikaerosta. Vaikuttaa siltä, että kauhupuheeni pitkien lentojen helvetillisyydestä ja mielikuvaharjoitukset ahtaassa tilassa istumisesta ovat toimineet hyvin, haha. Yritimme kyllä tietenkin myös jakaa heille parhaat vinkkimme pitkille lennoille valmistautumiseen ja pakkaamiseen ennen matkaa.

Olen varsin tyytyväinen matkaohjelmaamme, sillä vieraamme pääsevät sekä nauttimaan parhaat palat omasta kotikaupungistamme Sydneystä että nauttimaan erilaisia luontoelämyksiä. Blogi vaikenee matkamme ajaksi, mutta voit seurata reissumme etenemistä Instagramin puolella @elizadoesoz.


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

torstai 6. heinäkuuta 2017

Pihan mustalla hiekalla - Roadtrip Aucklandin lähialueella

Uusi-Seelanti on todellakin luonnonrakastajan unelmien täyttymys. Lyhyellä Aucklandin-matkallamme teimme päivän roadtripin kaupungin ulkopuolelle, sillä haluasimme nähdä mustaa hiekkarantaa ja tulivuoria. Lisäksi onnistuimme yhdistämään päivän ohjelmaan viininmaistelua sekä visiitin paikalliseen pienpanimoon. Meillä oli lisäksi hyvä tuuri, sillä Aucklandin talvisää antoi ehdottomasti parastaan. 



Piha

Roadtripin pääkohteeksemme valikoitui Piha, pohjoissaaren länsirannikolla sijaitseva pieni kylä. Noin tunnin ajomatka Aucklandista Waitakere Ranges -vuoristoalueen poikki oli melko mutkikas ja kumpuileva, mutta se tarjosi aivan upeat maisemat. Omaperäistä kasvillisuutta dinosaurusten aikaisine puineen ei myöskään voinut olla huomaamatta; eristäytyneisuus muusta maailmasta on todellakin mahdollistanut ainutlaatuisen kotoperäisen kasvillisuuden - tavallaan samanlaista kuin Australiassa, mutta kuitenkin niin erilaista. 


Pihan ranta on alueen kuuluisa surffiranta, jossa vierailleet kalifornialaiset toivat aikoinaan surffauksen Uuteen-Seelantiin. Se on myös suosittu uimaranta, jonne aucklandilaisilla on tapana tehdä päiväretkiä ympäri vuoden. Upeiden surffiaaltojen lisäksi Pihan ranta on jotain hyvin ainutlaatuista. Jylhien kallioiden ja villin sademetsän kupeessa sijaitseva ranta on todellakin dramaattisen mustaa. Hiekka on saanut värinsä tuliperäisestä rauta-aineksestaan. 


Pihan ikoninen maamerkki on Lion Rock -vuori, joka on sekä Pihan että koko länsirannikon symboli. Nimensä mukaisesti se todellakin muistuttaa makaavaa leijonaa, rannan puolelta katsottuna. Kiipesimme lyhyen, mutta jyrkän nousun Lion Rockin huipulle, josta saimme ihailla silmiähiveleviä maisemia rannikon ylle talviauringon paistaessa täydeltä terältä. Aaah! Lion Rock on muuten itse asiassa osa ikivanhaa tulivuorta, mutta jalkapohjien kärventymistä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä tulivuori on purkautunut jo miljoonia vuosia sitten eikä ole enää aktiivinen. 


Lion Rock
55 Marine Parade North
Piha 0772


Artisan Wines

Ulkoilun jälkeen suuntasimme Oratia Valleyn suuntaan maistelemaan paikallisia viinejä. Olimme valinneet kohteeksemme palkitun Artisan Wines -viinitilan, joka tuottaa orgaanisia viinejä. Viinitilalla oli ihanaa maalaistunnelmaa rustiikkisine rakennuksineen ja lampaineen. Viinit olivat myös aivan erinomaisia, joista omat suosikkimme olivat Rosé ja Pinot Noir. Valitettavasti viinitila on pian sulkemassa ovensa omistajien huonon terveydentilan vuoksi, joten sinne kannattaa suunnata pikaisesti - ja käyttää samalla alennetut hinnat hyväkseen. 



Artisan Wines
99 Parrs Cross Road
Oratia, Auckland 0612


Hallertau Brewery

Aurinkoista talvipäivää tuskin voisi päättää paremmin kuin rentoutumalla olutpanimossa paikallisia pienpanimo-oluita maistellen ja jazz-bändiä kuunnellen. Hallertau -olutpanimo Riverheadin maalaisalueella oli siihen aivan nappivalinta. Olutpanimon beer garden palmuineen on kuin trooppinen keidas, missä nautimme oluiden lisäksi pienen huikopalan paikan oman puutarhan aineksista. Ehdottomasti vahva suositus! 


Hallertau Brewery
1171 Coatesville Riverhead Highway
Riverhead, Auckland 0892


Paluumatkalla takaisin Aucklandiin ehdimme vielä ihastelemaan upeaa auringonlaskua toisen ikivanhan tulivuoren, Mount Victorian, huipulta. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 
Facebook | Instagram | Twitter | Bloglovin | Blogit.fi