torstai 26. lokakuuta 2017

Uluru Base Walk - Vaellus punaisen kiven ympäri

Sadepäivän jälkeen tummien pilviverhojen väistyessä jättiläismäinen Uluru nousee karusta maisemasta uljaana. Vaikka sateinen Uluru oli suorastaan taianomainen kokemus, olimme iloisia auringon tullessa esiin, sillä pääsimme toteuttamaan toivomamme vaellusreissun Ulurun ympäri. 



Uluru Base Walk
 

Uluruun voi tutustua lähietäisyydeltä erilaisilla kävelyreiteillä, joista paras on kymmenen kilometrin pituinen Uluru Base Walk -vaellusreitti, joka kiertää koko valtavan kivimonoliitin. Suurin osa matkasta kulkee aivan kiven tuulen tuivertamalla juurella. Matkalla pääsee näkemään uskomattoman Ulurun sen jokaiselta puolelta ja tarkastelemaan sen erilaisia yksityiskohtia, jotka tekevät kivestä niin erityisen Australian punaisen keskustan ikonin. Pääsimme myös ihastelemaan sateen muodostamia vesiputouksia ja lammikoita sekä villejä luonnonkukkia, jotka olivat puhjenneet kukkaan. Pientä lisäjännitystä matkan varrella aiheutti aivan edessämme polun poikki luikerrellut käärme. Aloitimme vaellusreitin Kuniya-parkkipaikalta ja kierrokseen meiltä kului aikaa noin kolme ja puoli tuntia. 




Anangu-heimolaisille Uluru on ollut pyhä kivi jo tuhansien vuosien ajan. Heille se ei ole vain kivi, vaan elävä yhteisö. Heidän olemassaolonsa jäljet kalliomaalauksineen ovat edelleen nähtävillä ja heidän tarinansa ovat elossa kaikkialla. Nimitys "Uluru" on aboriginaalien kieltä ja se tarkoittaa kohtaamispaikkaa. 




"Please don't climb" 


Ulurun päälle voi kiivetä, mutta alkuperäisväestö toivoo etteivät turistit niin tekisi, sillä Uluru on aboriginaaleille pyhä paikka. Monet matkailijat eivät tiedä, että alkuperäisten lakien mukaan Ulurun päälle kiipeäminen on vain Anangu-heimolaisille kuuluva kokemus - ja hekin kiipeävät kiven päälle vain erityisissä tilanteissa. Suorastaan häpeän myöntää, että huiputin itse Ulurun ensimmäisellä Australian-matkallani 17 vuotta sitten, jolloin se oli suosittu aktiviteetti turistien keskuudessa - täysin ajattelematta aboriginaalien oikeuksia tai kiven merkitystä. Onneksi nykyään aboriginaalien oikeudet ovat paremmin tiedostettuja ja monet matkailijat jättävät kiven valloittamatta. Mutta siitäkin huolimatta edelleen vuosittain tuhannet turistit kapuavat kilometrin vaivalloisen nousun kiven päälle aiheuttaen lisäksi monenlaisia haitallisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi lukuisat onnettomuudet ja jopa kuolemantapaukset ovat saaneet myös kansallispuiston ylläpitäjät harkitsemaan kiipeämismahdollisuudesta luopumista kokonaan. 

Älä siis kiipeä Ulurun päälle. Vaellus Ulurun ympäri on ehdottomasti paras tapa arvostaa tuon ikonisen punaisen kiven luonnollista ja kulttuurista kauneutta. 



Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

torstai 19. lokakuuta 2017

Uluru eli Ayers Rock - Australian mystinen punainen kivi

Edessämme avautui Marsin kamaraa muistuttava miljöö ja karun punaiset tasangot levittäytyivät loputtomina ympärillä. Jättiläismäinen kivijärkäle nousi maisemasta valtaisana. Olimme saapuneet Ulurulle. Unohtumaton näky oli niin taianomainen, että oli vaikea uskoa että olimme muka edelleen samalla planeetalla. 


Matka Australian maantieteelliseen ja henkiseen keskipisteeseen oli ollut jo pitkään haaveissamme. Muutama vuosi sitten avattu uusi lentoyhteys Sydneystä suoraan Ulurulle teki matkanteosta huomattavasti helpompaa, sillä enää ei tarvinnut matkata Alice Springsin kautta, josta Ulurulle oli kuitenkin vielä matkaa yli 400 kilometriä. Olin itse vieraillut Ulurulla kerran aikaisemmin ensimmäisen Australian-matkani yhteydessä 17 vuotta sitten (aargh, tämä kertoo jotain fossiilisesta iästäni), ja kohde oli jäänyt mieleen ehdottomasti yhtenä koko matkan kohokohdista. 


Australian valtava outback on karua erämaata, dingojen ja villikamelien kotiseutua, minkä keskellä jököttää valtava kivimonoliitti, Uluru, joka tunnetaan myös nimellä Ayers Rock. Keski-Australiaan matkaa suunnitteleva saattaa itsekin ihmetellä, miksi haluaa matkustaa tuhansia kilometrejä vain nähdäkseen yhden suuren kiven. 


Mystinen Uluru

Uluru on yksi maailman suurimmista luonnonihmeistä. Se kohoaa 348 metrin korkeuteen ja sillä on ympärysmittaa noin 10 kilometrin verran. Kaiken lisäksi sen uskotaan kätkevän suurimman osan mahtavuudestaan maanpinnan alapuolelle. Anangu-heimolaisille Uluru on ollut pyhä kivi jo tuhansien vuosien ajan. Heille se ei ole vain kivi, vaan elävä yhteisö. Heidän olemassaolonsa jäljet ovat edelleen nähtävillä ja heidän tarinansa ovat elossa kaikkialla. Nimitys "Uluru" on aboriginaalien kieltä ja se tarkoittaa kohtaamispaikkaa. 



Ulurun väriloistoa

Ulurun erikoisuus on sen vaihtuvä väri. Aamunkoitteessa kivi hohkaa oranssin sävyissä, päivänvalon tuodessa esiin pehmeän okran. Uluru on erityisen vaikuttava illalla sen värin muuttuessa kamelonttimaisesti auringon laskiessa. Auringonlaskun aikaan kivi hehkuu erityisen punaisena. Illan hämärtyessä kiven sävy tummenee ensin ruskeaan ja lopulta harmaaseen. Värikylläisyys johtuu kiviaineksen kiteistä, mutta kallio punertaa muutenkin luonnostaa ruosteen vuoksi, jota tulee luonnosta. 



"It's raining on the Rock"

Outback tunnetaan kuivasta ilmastostaan. Pääsimme kuitenkin todistamaan hyvin ainutlaatuista sääilmiötä, sillä Ulurulla oli satanut kaatamalla koko alkuviikon ja saimme edelleen niskaamme sadekuuroja. Näkymät hämyisen usvan keskeltä uljaana kohoavalle Ulurulle olivat sanoin kuvaamattomat ja alueella tuntui leijuvan todella mystinen ilmapiiri. Sateet olivat muodostaneet Ulurulle vesiputouksia ja lammikoita ja villit luonnonkukat olivat puhjenneet kukkaan. 



Ehkä juuri Ulurun merkittävä historia yhdistettynä tähän taianomaiseen tunnelmaan saivat kokemuksen tuntumaan entistäkin uskomattomammalta. 

Ulurun majesteettisuus, vaihtuvat värit ja hiljentävyys ovat jotain täysin käsittämätöntä - vaikka olisi nähnyt sen kuvissa miten monta kertaa tahansa. Sen karua kauneutta, historiallista merkitystä ja mystistä ilmapiiriä on vaikea pukea sanoiksi. Uluru on ehdottomasti paikka, joka kannattaa kokea kerran elämässään. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: