maanantai 29. heinäkuuta 2013

Back to School

Paluu opiskelijaelämään on alkanut ja olen nyt virallisesti aloittanut Policy Studies -opinnot New South Walesin yliopistossa Kensingtonin kampuksella, jihaa! Kyseessä on vuoden kestävä postgraduate -maisteriohjelma. Fiilis on kuin ekaluokkalaisen ja eläkeläisen yhdistelmällä: vaikka olin käynyt Jasonin kanssa tutustumassa kampukseen jo aikaisemmin, hän oli printannut minulle mukaan kampuksen kartan, johon hän oli korostuskynällä merkinnyt tärkeimmät paikat. Lisäksi polvi oli kipeytynyt juoksemisesta niin paljon, että en pystynyt kävelemään portaita ylös enkä varsinkaan alas, joten jouduin köpöttelemään kampuksella pyörätuoliramppeja pitkin. Todella noloa, erityisesti ensimmäisenä päivänä, mutta tulipahan samalla testattua yliopiston esteettömät kulkuyhteydet. ;) Lisäksi piristyksekseni löysin kampuksen stationery shopin poistokorista Gollan kännykkäpussukan hintaan 5 AUD. 

Opiskelija UNSW:n kampuksen pääportilla

Opintoihini kuuluu neljä pakollista ja neljä valinnaista kurssia, joihin piti ilmoittautua netissä (ja tämä proseduuri todellakin sisälsi byrokratiaa ja hermojen menetyksiä). Ensimmäisen lukukauden ohjelmassa minulla on seuraavat opinnot:
  • Policy and Organisations
  • Society, Environmental Policy and Sustainability
  • Rights Based Project Design and Evaluation
  • International Political Economy
Olen sekä innoissani että suorastaan peloissani opinnoista. Kurssit vaikuttavat todella mielenkiintoisilta, mutta jännittää tosi paljon miten suoriudun opinnoista englanniksi. Kurssit ovat seminaarimuotoisia, joten varsinaisia kokeita ei juurikaan ole, sen sijaan joutuu kirjoittamaan erilaisia esseitä ja pitämään jotain kammottavia esityksiä. Wish me luck!


Kampuksen kartta ja opiskelumateriaalia

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Valaita ja makuelämyksiä

Pääsin viikko sitten mukaan whale watching -risteilylle ja ilokseni bongasimme kaksi ryhävalasta (humpback whale). Valaat matkaavat nyt täällä Australian itärannikolla etelästä kohti pohjoisen lämpimämpiä vesiä ja palaavat sitten takaisin syys-lokakuussa. Risteily lähti Sydneyn Circular Quay -satamasta ja suuntasi merelle, ja seurasimme sitten parin tunnin ajan valaiden liikkeitä. Nämä valaat eivät esittäneet mitään superhyppyjä tai muita hienoja temppuja, mutta sukelsivat useaan kertaan ja näyttivät myös pyrstöjään ja eviään. Päivä merellä oli myös ihanan aurinkoinen, joten kerrassaan hieno kokemus! Valasristeilyn jälkeen kävin Maikin Kathmandun tarinoiden innoittamana dinnerillä nepalilaisessa ravintolassa. 

Ryhävalas sukeltaa

Tällä viikolla oli vuorossa aivan uskomaton japanilainen ravintolaelämys Tokonomassa Surry Hillsissä. Tarjolla oli 12 ruokalajin
degustation -menu. Jason oli ostanut voucherin ja tehnyt varauksen jo monta viikkoa sitten, sillä sinne on niin vaikea saada pöytää ja mekin jouduimme tyytymään torstai-iltaan. Lisäksi nautimme pikkupullon sakea, joka oli itse asiassa myös aika hyvää. Todella trendikäs ravintola ja aivan mahtavan maistuvaa ruokaa, aivan huikea elämys!
 
Tokonoma

Sain tällä viikolla viimein hoidettua ilmoittautumisen yliopistoon, jonka olin tietenkin tapojeni mukaisesti jättänyt viime tippaan. Prosessi ei tietenkään sujunut ongelmitta, sillä ensinnäkään nettitunnukset eivät toimineet ja jouduin soittamaan pari puhelua yliopiston IT-tukeen ennen kuin pystyin edes kirjautumaan sisään palveluun, jossa voin ottaa vastaan opiskelupaikan, laatia opintosuunnitelman ja ilmoittautua kursseille. Lisäksi piti hankkia jokin helkutin pakollinen henkilövakuutus ja opiskelijaviisumi, mutta ne pystyi onneksi hoitamaan netissä. Pienenä vinkkinä voin todeta, että tätä hässäkkää ei kannata jättää viimeiseen viikkoon, tässä on nimittäin olleet hermot sen verran riekaleina jo ennen kuin olen edes päässyt kampukselle asti. Ensi viikolla sitten paluu opiskelijaelämään, kääk! Olen todella innoissani, mutta samalla ihan paniikissa. 


Jason on ollut ihanan kannustava ja auttavainen ja todellakin ihailen hänen hermojen kestävyyttä. Lisäksi hän on kokannut minulle ihania ruokia, kuten kuvan lohi-quinoa-juttua. Itsehän edellisenä päivänä onnistuin keittämään maissin ylikypsäksi - lopputulos oli ruttuinen ja tummankeltainen ja se maistui ihan mullalle. Uaah! 


Lohi-quinoa-juttu à la Jason

Kävin tänään sivistämässä itseäni käymällä katsomassa World Press Photo 2013 -lehtikuvanäyttelyn, joka oli esillä Sydneyn pääkirjastossa. Todella upeita ja koskettavia valokuvia, suosittelen! 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Uutta energiaa

Tähän on tultu: Jason vei minut pari viikkoa sitten akupunktiohoitoon, sillä olen ollut viime aikoina niin stressaantunut, väsynyt ja huonotuulinen. Kävin viikko aikaisemmin siellä akupunktiopaikassa Jasonin mukana seuraamassa hänen omaa sessiota, ja pakko tunnustaa että yritin olla nauramatta siellä heidän syvällisille Qigong -energiakeskusteluille. Olen pitänyt akupunktiota aina jossakin määrin huuhaana, ja marssin sisälle omaan hoitooni erittäin ennakkoluuloisena. Mutta kuinka ollakaan, kävelin ulos samaisesta paikasta kuin uudelleen syntyneenä - aivan mieletön kokemus, suosittelen! Ja hoito oli samalla kuin kokonaisvaltainen terapiasessio, siellä nimittäin käytiin läpi kaikki oman elämäni ja parisuhteeni ongelmat. Nyt on energiakanavat avattu ja positiivinen Qi-energia voi virrata! Menen sinne varmaan pian vielä uudestaan, sillä vahvasti epäilen että yksi hoitokerta ei kaikkea tätä stressiä ja ahdistusta paranna, ainakaan kovin pitkäaikaisesti, ja kokeilen samalla myös kiinalaisia yrttejä, joita akupunktioterapeuttini Mathew minulle vahvasti suositteli. 

Sain myös hyviä uutisia yliopistolta: minut hyväksyttiin Policy Studies -opintoihin New South Walesin yliopistoon, wuhuu! Ja jollakin ihmeellä olen onnistunut välttämään sen kammottavan englannin kielitestin ja sain siis siitä vapautuksen. Sain myös lisävuoden opintovapaata EU-edustustolta, joten jos sitä vaikka nyt saisi niitä opintojakin tehtyä. Tässä on nyt tietenkin edessä helvetillinen paperisota viisumihakemuksineen yms, ääh... Prosessi ei ole alkanut kovin vahvasti, sillä en ole vielä edes pystynyt hyväksymään opintotarjousta, sillä en pääse kirjautumaan sisään yliopiston typerään ohjelmaan. Huoh. 

Viime viikonloppuna kävin pubissa ihmettelemässä Lions vs. Wallabies -rugbyottelua. Itsehän en ymmärrä rugbystä yhtään mitään, mutta kyseessä on siis jonkinlainen maailmankaikkeuden loppuottelu, jossa vastakkain ovat UK:n ja Irlannin dreamteam Lions ja Aussien Wallabies. Aussit olivat voittaneet edellisen turnauksen 12 vuotta sitten, mutta tällä kertaa tuli katkera tappio. En ymmärrä tämän turnauksen pointtia: neljän joukkueen parhaimmisto vastaan yhtä. Epäreilua, sanon minä.   

Tämä viikonloppu on sujunut tervehenkisesti urheilun merkeissä. Eilen kävimme Jasonin kanssa patikoimassa rannikolla Bondilta Coogeelle ja takaisin, ja paluumatkalla bongasimme myös suureksi yllätykseksi valaan! Tänään oli sitten edessä suuri koitos nimeltään Sydney Harbour 10k Run. Juoksu sujui itse asiassa ihan mukavasti ja maisemissa ei todellakaan ollut valittamista. Tosin juoksu alkoi aamulla klo 7:30, josta kukaan ei ollut maininnut minulle ilmoittautuessa yhtään mitään - sinänsä varmaan hyvä niin, sillä voin vannoa että muutoin kyseinen juoksu olisi todellakin jäänyt välistä. Mitalit kaulassa juoksun jälkeen suuntasimme sitten porukalla brunssille The Rocksiin. 


Sydney Harbour 10k - virallinen juoksukuva


Mitalit kaulassa Sydney Harbour 10k -juoksun jälkeen, jee!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Keskitalven juhannus

Juhannusta tuli siis tällä kertaa vietettyä keskellä talvea. En ole vielä todellakaan tottunut näihin käänteisiin vuodenaikoihin, ja ainakin tähän mennessä Sydneyn "talvi" on ollut suhteellisen miellyttävä ja ilmeisesti normaalia lämpimämpi, sillä aurinkoisina päivinä lämpötila kohoaa edelleen pariinkymmeneen asteeseen eikä yölläkään olla pakkasen puolella. Kaupungilla on havaittavissa kaksi talvimuodin ääripäätä: perinteinen aussityyli, johon kuuluvat t-paita ja lipilapit ja Michelin Man -tyyli, joka muodostuu kaikista mahdollisista villavaatteista. Juhannuksen aikoihin täällä tosin satoi vettä reilun viikon aivan kaatamalla, ja olin erittäin ilahtunut löytäessäni yhdestä Surry Hillsin pubista glögiä (mulled wine). Glögin lisäksi juhannuksen menuun kuului mm. Yum Cha eli perinteinen kiinalainen lounas, johon kuuluu dim sum -ruokia ja teetä. Ranskalainen kaverini Michel esitteli lounaalla uuden singaporelaisen tyttöystävänsä. Todella ällöttävää kikattelua ja hempeilyä, mitä nyt voi kuvitella ranskalais-aasialaisesta yhdistelmästä. Hmph. 

Kesäkuussa Sydneyssä järjestettiin Vivid Festival. Darling Harbour, Circular Quay ja The Rocks oli valaistu upeasti parin viikon ajan ja mukana oli myös musiikkia, installaatioita ja animaatioita. Todella upea tapahtuma, joka tosin toi minulle mieleen joulun. 

The Enlightening Piano -installaatio ja taustalla Opera House valaistuna:




Vivid Festivalin lisäksi Jason vei minut katsomaan Cavalia Show'n. Todella kauniita ja älykkäitä hevosia ja taidokasta akrobatiaa, suosittelen! 

Pari viikkoa sitten teimme myös päiväreissun Kiamaan, joka on parin tunnin ajomatkan päässä Sydneystä etelään. Kiama on söpö pieni rannikkokaupunki, jonka mielenkiintoinen nähtävyys on Kiama Blowhole. En ole täysin ymmärtänyt tuon fysikaalisen ilmiön perimmäistä olemusta, mutta jotenkin kallionkoloon virtaava vesi ja paine saavat ajoittain aikaan vesisuihkeen. Kyseessä on kuitenkin täysin luonnollinen ilmiö, jonka on ensimmäisenä löytänyt George Bass v. 1797. Tosin luin jostakin, että jo tätä ennen aborginaalit ovat viitanneet ilmiöön Khanterintee -nimellä.

Kiama Blowhole

Oman elämäni kaaos jatkuu edelleen ja välillä on havaittavissa todellisia eksistentiaalisen kriisin tunnusmerkkejä. Sain pari päivää sitten yliopistolta viestin, että hakemukseni on palautettu jonnekin. Yritän nyt epätoivoisesti selvittää mistä on kyse ja missä hakemukseni mahtaa olla ja miksi. Aargh! Menee niin hermot yliopiston hallinnon kanssa! Ei tässä muuten mitään, mutta lukukausi alkaa kuukauden päästä. Todella ärsyttävää, ja tuntuu että yhden asian hoitaessa saan jotenkin aikaan kaksi uutta ongelmaa. Jason on ihana ja todellakin ihailen hänen hermojen kestävyyttä, sillä hän on joutunut todistamaan itkukohtauksia ja kiukutteluani. Tässä olisi nyt taas pikaisesti siirryttävä ongelmien muodostamisesta ongelmien ratkaisemiseen, mutta miten?! 

Onneksi Sydneyssä riittää ihania ravintoloita ja kahviloita, joissa voi käydä piristämässä itseään. Yksi suosikkipaikoistani on ehdottomasti The Grounds of Alexandria, josta on tosin muodostunut varsinainen urbaaneiden hipstereiden kohtaamispaikka. Ravintolan pihalla on puutarha, jossa järjestetään viikonloppuisin markkinat ja tarjolla on kukkia sekä orgaanisia hedelmiä, marjoja, oliiveja yms. Nam!


The Grounds of Alexandria winter market

Myös Australian politiikan saralla tapahtui tällä viikolla kerrankin jotain mielenkiintoista, sillä Australia sai uuden pääministerin vain kolme kuukautta ennen vaaleja. Julia Gillard, joka on muuten maan ensimmäinen naispääministeri, hävisi työväenpuolueen puheenjohtajaäänestyksessä Kevin Ruddille. Heidän välinen valtataisto on ymmärtääkseni jatkunut jo vuosia, ja kolme vuotta sitten tilanne oli päinvastainen, kun Gillard nousi pääministeriksi syrjäyttämällä Ruddin puolueen sisäisessä äänestyksessä. Gillard on ollut todella epäsuosittu ja lisäksi hänellä on todella ärsyttävä ääni, ja ainakin paikalliset ystäväni ovat iloisia pääministerin vaihdoksesta.