torstai 26. marraskuuta 2015

Cherry blossoms in Cowra

Syyskuun lopulla vietimme viikonlopun Cowrassa, missä kävimme ihastelemassa kirsikankukkia eteläisen pallonpuoliskon suurimmassa japanilaisessa puutarhassa. Seesteisen zen-fiiliksen lisäksi puutarhan taustalta löytyy myös mielenkiintoista historiaa.



Viehättävä pikkukaupunki Cowra sijaitsee noin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päässä Sydneystä länteen. Jep, paikantamiseen tarvitsee karttapalvelun, sillä en ollut itsekään aikaisemmin edes kuullut moisesta paikasta. Cowran vuoden päätapahtuma on Sakura Matsuri, kevään syntymisen juhla, mikä järjestetään Cowran huikeassa viiden hehtaarin laajuisessa japanilaisessa puutarhassa – mikä on muuten koko eteläisen pallonpuoliskon suurin japanilainen puutarha. Tapahtuma tarjosi mahdollisuuden kokea perinteisiä japanilaisen kultuurin elementtejä, kuten karate-, sumo- ja aikidoesityksiä, teeseremonian, bonsaipuita, Taiko Drummers -musiikkia, japanilaista ruokaa, sekä tietenkin parhaassa pinkissä kukassaan hehkuvia kirsikkapuita.





Mikä sitten on linkki Cowran ja Japanin välillä? Cowran yhteys Japaniin alkoi toisen maailmansodan aikana, jolloin Australia perusti sotavankien leirin kaupungin liepeille. 70-luvun alussa Cowra päätti juhlistaa tätä linkkiä Japaniin ja ehdotti japanilaisen puutarhan perustamista kaupunkiin. Japani suostui tukemaan hanketta kunnioittavana eleenä sotauhrien muistoksi. Cowran japanilainen puutarha ja kulttuurikeskus avattiin vuonna 1979. Cowra on edelleen merkittavässä asemassa japanilaisille; japanilaiset näkevät Cowran samoin kuin aussit Gallipolin. 



Myös Lumi-koira pääsi mukaan ensimmäiselle viikonloppureissulleen. Majoituimme ihanan persoonallisessa ja eläinystävällisessä Grantham House -B&B’ssä. Majatalon emäntä Suzie kokkasi herkullisen aamiaisen, ja hänellä itsellään oli myös pari koiraa ja kissa, joten Lumi sai myös leikkiseuraa. Pääsimme myös viettämään iltaa kahdestaan läheiseen Taste Canowindra -ravintolaan, jossa saimme samalla myös maistella lähiseudun mahtavia viinejä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti