torstai 26. lokakuuta 2017

Uluru Base Walk - Vaellus punaisen kiven ympäri

Sadepäivän jälkeen tummien pilviverhojen väistyessä jättiläismäinen Uluru nousee karusta maisemasta uljaana. Vaikka sateinen Uluru oli suorastaan taianomainen kokemus, olimme iloisia auringon tullessa esiin, sillä pääsimme toteuttamaan toivomamme vaellusreissun Ulurun ympäri. 



Uluru Base Walk
 

Uluruun voi tutustua lähietäisyydeltä erilaisilla kävelyreiteillä, joista paras on kymmenen kilometrin pituinen Uluru Base Walk -vaellusreitti, joka kiertää koko valtavan kivimonoliitin. Suurin osa matkasta kulkee aivan kiven tuulen tuivertamalla juurella. Matkalla pääsee näkemään uskomattoman Ulurun sen jokaiselta puolelta ja tarkastelemaan sen erilaisia yksityiskohtia, jotka tekevät kivestä niin erityisen Australian punaisen keskustan ikonin. Pääsimme myös ihastelemaan sateen muodostamia vesiputouksia ja lammikoita sekä villejä luonnonkukkia, jotka olivat puhjenneet kukkaan. Pientä lisäjännitystä matkan varrella aiheutti aivan edessämme polun poikki luikerrellut käärme. Aloitimme vaellusreitin Kuniya-parkkipaikalta ja kierrokseen meiltä kului aikaa noin kolme ja puoli tuntia. 




Anangu-heimolaisille Uluru on ollut pyhä kivi jo tuhansien vuosien ajan. Heille se ei ole vain kivi, vaan elävä yhteisö. Heidän olemassaolonsa jäljet kalliomaalauksineen ovat edelleen nähtävillä ja heidän tarinansa ovat elossa kaikkialla. Nimitys "Uluru" on aboriginaalien kieltä ja se tarkoittaa kohtaamispaikkaa. 




"Please don't climb" 


Ulurun päälle voi kiivetä, mutta alkuperäisväestö toivoo etteivät turistit niin tekisi, sillä Uluru on aboriginaaleille pyhä paikka. Monet matkailijat eivät tiedä, että alkuperäisten lakien mukaan Ulurun päälle kiipeäminen on vain Anangu-heimolaisille kuuluva kokemus - ja hekin kiipeävät kiven päälle vain erityisissä tilanteissa. Suorastaan häpeän myöntää, että huiputin itse Ulurun ensimmäisellä Australian-matkallani 17 vuotta sitten, jolloin se oli suosittu aktiviteetti turistien keskuudessa - täysin ajattelematta aboriginaalien oikeuksia tai kiven merkitystä. Onneksi nykyään aboriginaalien oikeudet ovat paremmin tiedostettuja ja monet matkailijat jättävät kiven valloittamatta. Mutta siitäkin huolimatta edelleen vuosittain tuhannet turistit kapuavat kilometrin vaivalloisen nousun kiven päälle aiheuttaen lisäksi monenlaisia haitallisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi lukuisat onnettomuudet ja jopa kuolemantapaukset ovat saaneet myös kansallispuiston ylläpitäjät harkitsemaan kiipeämismahdollisuudesta luopumista kokonaan. 

Älä siis kiipeä Ulurun päälle. Vaellus Ulurun ympäri on ehdottomasti paras tapa arvostaa tuon ikonisen punaisen kiven luonnollista ja kulttuurista kauneutta. 



Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ja varmasti ollut mahtava vaellus. Hienoa että nykyään kunnioitetaan enemmän aborginaaleja ja heidän kulttuuriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Kati! Vaellus Ulurun ympäri oli tosiaan aivan mahtava kokemus, voin lämpimästi suositella. Aboriginaalit ovat valitettavasti pitkään olleet unohdettu kansakunta, mutta onneksi nykyään heidän oikeutensa ovat paremmin tiedostettuja.

      Poista