torstai 29. maaliskuuta 2018

Berry - Kesäinen viikonloppureissu Sydneystä

Vaikka olemmekin kolunneet Sydneyn lähiympäristöä ristiin rastiin, löydämme jatkuvasti uusia mielenkiintoisia kohteita, jotka sopivat mainiosti viikonloppureissuiksi. Miniloma lähialueella on erinomainen tapa irrottautua arjesta ja lisäksi lähimatkailu on edullisempaa ja ekologisempaa.


Australia-päivän pidennetyn viikonlopun kohteeksemme valikoitui tällä kertaa Berry. Se on hurmaava pieni kaupunki Shoalhavenin alueella parin tunnin ajomatkan päässä Sydneystä etelään. Herkullisen nimensä mukaisesti kaupunki onkin todellinen foodie-kohde. Tarjolla on ihania pieniä ravintoloita, leipomoita, kahviloita sekä kuuluisa donitsivaunu (Donut Van). Löytyipä myös jopa salmiakkia ihan suomalaiseen makuun Treat Factory'n herkkuvalikoimasta!


Herkullisten ruokaelämysten lisäksi alueelta löytyy mahtavia viinejä. Shoalhavenin alue on viinialueena hyvin nuori, mutta alueelta löytyy kuitenkin lähes parikymmentä viinitilaa. Alueen tunnetuin viinilajike on Chamboucin, raikkaan hedelmäinen ranskalainen punaviini. Myös erityisesti alueen valkoviinit osoittautuivat erinomaisiksi. Coolangatta Estate ja Two Figs olivat meille jo entuudestaan tuttuja, hyväksi havaittuja viinitiloja. Uusista tuttavuuksista positiivisin kokemus oli Mountain Ridge Wines, missä nautimme herkullisen juustolautasen viininmaisteln yhteydessä vehreän kauniista maisemista ja kesäisestä auringonpaisteesta nauttien. Tapasimme viinitilalla yllättäen myös ihanan suomalaistaiteilijan Hela Donelan, jonka upeita teoksia on esillä Lookout Gallery -taidegalleriassa viinitilan yhteydessä. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa!



Shoalhavenin alue on tunnettu vihreinä kumpuilevista maalaismaisemistaan. Teimme mukavan, parin tunnin mittaisen vaellusreissun Drawing Room Rocks Lookout -näköalatasanteelle. Hieman vaivalloinen nousu metsäpolkua pitkin palkitsi häikäisevillä maisemillaan. Näköalapaikan ainutlaatuiset kivimuodostelmat todellakin muistuttavat kivistä tehtyjä tuoleja ja pöytiä.


Rentouttavan minilomamme kruunasi hurmaava AirBnB-asuntomme Belvoir Pavillions, joka oli todella timanttinen löytö. Majapaikka sijaitsee maaseudun rauhassa, vajaan 10 minuutin ajomatkan päässä Berryn keskustasta. Talo on peräisin 1910-luvulta, mutta se on remontoitu moderniksi ja toimivaksi - täydellinen paikka romanttiselle lomalle kauniine puutarhoineen ja uima-altaineen.


Kesäinen Berry tarjosi ehdottomasti parastaan. Viehättävä pieni kaupunki on mainio kohde sekä aktiivilomalle että rauhallinen pakopaikka rentoutumiseen. Metsiä, rantoja, idyllisiä maalaismaisemia, kultuuriperintöä ja ystävällisiä ihmisiä - kaikki samassa paikassa. Missä muualla muka voisit vaihtaa pubissa voittamasi lihalautasen jäätelöön kadun toisella puolella?


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

torstai 22. maaliskuuta 2018

Hoi An - Tunnelmallinen aikamatka entisaikojen Vietnamiin

Vietnamin minilomamme jatkui Da Nangista noin 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Hoi Aniin, jota monet ovat hehkuttaneet jopa koko Vietnamin parhaaksi kohteeksi. Odotukset olivat siis korkealla saapuessamme ikivanhaan lyhtyjen kaupunkiin.


Da Nangin kaoottinen liikenne jäi taaksemme ja noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme riisipeltojen keskeltä ikivanhaan, pieneen kaupunkiin ja tuntui, että siirryimme välittömästi ajassa taaksepäin. Hoi An on Da Nangiin verrattuna hyvin rauhallinen ja pieni kaupunki, jonka aito ilmapiiri on havaittavissa joka puolella. Elämänrytmi on hidas ja perinteet näkyvät vahvasti katukuvassa. 



Hoi Anin vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Kaupungin keskusta on erittäin hyvin säilynyt ja se on kunnostettu ranskalaista siirtomaa-arkkitehtuuria kunnioittaen. Keskustan kadut on pyhitetty jalankulkijoille ja polkupyörille, mutta turistihärveleiltä ja selfiekeppilaumoilta ei kuitenkaan voinut välttyä. Kaupungin kapeille lyhtyjen koristamille kaduille voi uppoutua seikkailemaan tuntikausiksi. Kaupungin halki kulkevalla Thu Bon -joella voi seilata pienellä veneellä ja iltahämärässä laskea veteen paperisen kynttilänlyhdyn. Erityisesti iltaisin joenvarrella vallitseekin hyvin satumainen tunnelma. Vierailu torialueella on myös jo itsessään elämys. Myynnissä on kaikkea mahdollista turistikrääsästä tuoreisiin hedelmiin ja vihanneksiin sekä eläviin kanoihin. 


Kaupungin tunnetuin maamerkki on punainen katettu silta, jonka japanilaiset kauppiaat rakennuttivat 1500-luvun lopussa. Vanhaankaupunkiin myydään edullisia pääsylippuja, joilla pääsee käymään japanilaisella sillalla, temppeleissä, museoissa ja perinteisissä taloissa sekä käyskentelemään suljetuilla kujilla. 


Hoi An on lisäksi yksi Vietnamin parhaista paikoista vaatteiden teettämiseen edullisesti. Kannattaa kuitenkia kysyä suosituksia räätäleistä, sillä kaikki eivät ole yhtä laadukkaita. Jason teetti itselleen puvun, joka oli valmis jo seuraavana päivänä. Hotellimme suosittelema Bi Tailor oli erinomainen ja palvelu ystävällistä. 

Kaupungilla kävellessä ei voi olla poikkeamatta toinen toistaan houkuttelevampiin pieniin ravintoloihin. Vietnamilainen ruoka on herkullista ja myös Hoi Anin kulinaristiset elämykset ovat moninaiset. Illalliselle on mukava rauhoittua jokivarteen nauttimaan kaupungin tunnelmasta. Kannattaa myös ehdottomasti maistaa banh mi -patonkeja, jotka ovat lähtöisin juuri Hoi Anista.


Hoi Anin hintataso on edullinen ja varsin kohtuullisella budjetilla voi majoittua hyvinkin laadukkaasti. La Siesta Resort & Spa -hotelli oli erinomainen valinta ja se tarjosi suorastaan aivan huikeat puitteet romanttiselle minilomalle. Olisin voinut jäädä sviittiimme vaikka asumaan! 



Entisaikojen Vietnamia, hyvää ruokaa ja rauhallista tunnelmaa etsivälle Hoi An on erinomainen lomakohde. Hoi An oli todellakin kirjaimellisesti kuin aikamatka ajassa taaksepäin. Sen aitoa ilmapiiriä eivät latistaneet edes turistilaumat. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: