lauantai 23. toukokuuta 2015

Preview of Mudgee and Orange wine regions

Olen muuttunut viinitynnyriksi. Sellainen on ainakin olotila viime viikonlopun jäljiltä, jolloin osallistuimme kaksille viinifestareille Sydneyssä. Ensinnäkin lauantaina oli ohjelmassa Mudgee -viinifestarit Pyrmontissa ja heti perään sunnuntaina Orange -viinifestarit Watsons Bayssa. Molemmat viinialueet olivat minulle entuudestaan suhteellisen tuntemattomia, mutta ne yllättivät todella positiivisesti.

We Heart Orange -viinifestarit; Watsons Bay, Sydney

Pyrmont Festival; Pyrmont, Sydney

Mudgee ja Orange ovat rinnakkaiset viinialueet, jotka sijaitsevat noin kolmen ja puolen - neljän tunnin ajomatkan päässä Sydneystä länteen. Ne ovat ilmastoltaan ja maaperältään hyvin erilaiset alueet kuin esim. Hunter Valleyn viinialue. Alueiden viileä ilmasto ja kuivat syksyt ovat ideaali yhdistelmä viininviljelyyn, ja myös australialainen viiniguru James Halliday on palkinnut useita alueiden viinitiloja. Alueet ovat tunnettuja erityisesti Shiraz -punaviineistään ja Chardonnay -valkoviineistään, lisäksi alueilla tuotetaan mahtavia Rosé- ja kuohuviinejä.



On tietenkin aivan eri asia vierailla paikan päällä viinialueella kuin maistella vain muutamia festareille valittuja viinejä, mutta saimme kuitenkin paljon hyviä vinkkejä ja esimakua alueiden tuotannosta. Viinifestarit sattuivat myös hyvään saumaan, sillä kesäkuun alussa suuntaamme Mudgeen viinialueelle kuningattaren syntymäpäivän pitkän viikonlopun viettoon, jolloin voimme tutustua alueeseen ja sen viineihin paremmin. Orangen viinialue, joka itse asiassa kokonaisuudessaan vei voiton näiden viinifestareiden perusteella, on myös ehdottomasti to do -listalla, ehkäpä jo kevään saapuessa. 






Omat suosikkini viinifestareilla olivat:

Mudgee
  • Farmer's Daughter: Rosé
  • Robert Stein: Riesling
  • Moothi Estate: Shiraz
Orange
  • Tamburlaine: ehdottomasti kokonaisuudessaan koko viikonlopun suosikkini, erityisesti aivan huikeaa Blanc de Blancs -kuohuviiniä
  • Logan: kuohuviini, joka on myös väriltään oranssia
  • Heifer Station: Rosé 
  • Orange Mountains: Shiraz-Viogner 

Tämä viikko onkin sitten mennyt rehabin sekä tiukkojen fitness bootcamp -treenien merkeissä. Ugh. 

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Manly to Spit Bridge coastal walk

Sydneyssä on tarjolla useita upeita kävelyreittejä. Pari viikkoa sitten kävimme testaamassa reitin Manlystä Spit Bridge -sillalle, mikä onkin ollut jo pitkään omalla to do -listallani. Reitti oli yllättävän monipuolinen ja se tarjosi upeita maisemia ja mielenkiintoisia kontrasteja. 



Manly Scenic Walkway on noin 10 kilometrin pituinen kävelyreitti yhteen suuntaan, johon meillä kului aikaa noin 3,5 tuntia. Reitin voi kulkea yhteen suuntaan tai edestakaisin ja sen voi aloittaa kummasta päästä tahansa. Kävelyreitti kulkee Sydney Harbour National Park -kansallispuiston läpi, ja matkalle mahtuu varsin vaihtelevia maisemia: moderneja luksusasuntoja, upeita näköaloja Sydneyn satama-alueen ja kaupungin ylle, subtrooppista sademetsää, alkuperäisia kasveja ja kukkia, erikoisia lintuja (joista yksi kirkuu "ak-ka, ak-ka, ak-ka") sekä ikivanhoja aboriginaalien paikkoja. Erityisen mielenkiintoisia paikkoja matkalla olivat Arabanoo lookout -näköalatasanne, josta avautuu aivan huikeat näköalat Sydneyn satama-alueen ylle, Reef Beach, sekä aboriginaalien kalliokaiverrukset Grotto Point'issa. Kansallispuiston kalliot tarjoavat myös oivallisen paikan valaiden bongaukseen toukokuusta marraskuulle.    


Arabanoo Lookout, Manly Scenic Walkway

Lisko nauttimassa syysauringosta; Manly Scenic Walkway





Spit Bridge -sillalta voi ottaa bussin joko takaisin Manlyyn (140, 143, 144) tai kaupunkiin (176-180), jos ei halua enää kävellä takaisin. Itse käytimme bussivaihtoehdon hyväksemme ja suuntasimme Manlyyn dinnerille ja parille ansaitulle oluelle 4 Pines Brewing Co -olutpanimoon. Two birds with one stone. :) 

lauantai 2. toukokuuta 2015

Lest We Forget

Viime viikonloppu alkoi melko poikkeuksellisella tavalla, sillä ohjelmassa oli Camp Gallipoli eli yöpyminen puistossa pelkässä makuupussissa ilman telttaa Anzacien eli Australian ja Uuden Seelannin sotajoukkojen 100-vuotista Anzac spirit -henkeä kunnioittaen. Kokemus oli samalla sekä crash course Anzacien historiaan että parisuhteen pienimuotoinen testi.


Anzac-päivä on Australian ja Uuden-Seelannin sotajoukkojen juhlapäivä. Anzac (Australian and New Zealand Army Corps) oli australialaisista ja uusiseelantilaisista joukoista ensimmäisessä maailmansodassa kootun armeijakunnan nimi. Anzac-päivää vietetään 25. huhtikuuta, Gallipolin maihinnousun (1915) alkamisen vuosipäivänä.

Anzac-päivän konsepti on sinänsä mielenkiintoinen, sillä Gallipolin maihinnousu oli vain yksi alueella tehty maihinnousu ja lisäksi Anzac-joukot kärsivät siellä lopulta raskaan tappion. Anzac-päivä on kuitenkin suurelle osalle kansalaisia tärkeämpi kuin virallinen kansallispäivä. Ensimmäisen maailmansodan Gallipolin taisteluiden veteraanien ja myöhemmin muidenkin sotien ja rauhanturvaajaveteraanien muistoksi vietettävä päivä on tärkeä osa kansallista identiteettiä. Moni lähti lähti aikoinaan sotaan brittinä, skottina ja jopa suomalaisena ja palasi takaisin Anzac-joukkojen jäsenenä uuden oman maan kansallista identiteettiä kantaen.

Anzac-henki elää, ja sen keskeiseen sisältöön kuuluvat urhoollisuus, hyvä toveruus, rohkeus ja kestävyys, kekseliäisyys, lojaalisuus ja toisista huolehtiminen sekä lämminsydäminen huumori.


Kun herra ex-kadetti Jason ensimmäisen kerran esitteli tämän "Anzac Day getaway" -idean, ilmoitin välittomästi että en missään tapauksessa lähde puistoon viettämään yötä taivasalla pelkässä makuupussissa. Siis jotain rajaa, en ole ollut edes telttailemassa vuosikausiin. Jason sai kuitenkin perusteltua kantansa niin hyvin, että lopulta rohkaistuin ottamaan selvää, mistä Anzac-hengessä oikein on kyse. Lisäksi hän onnistui rekrytoimaan mukaan pari kaveriamme. Omat odotukseni olivat kuitenkin erittäin matalalla - jos vielä seuraavana päivänä olisimme edelleen yhdessä, voisin olla tyytyväinen suoritukseeni, haha. :)

Koko alkuviikon Sydneyssä satoi kaatamalla, ja koko tapahtuma oli vaarassa peruuntua. Loppuviikkoa kohden sää kuitenkin parani (harmi) ja tapahtuma voitiin toteuttaa, se tosin jouduttiin siirtämään toiseen puistoon, joka ei ollut tulvinut yhtä pahasti. Kriittisin hetki koettiin siinä vaiheessa kun yritimme paikantaa tapahtuman baarialuetta. Baaria ei nimittain ollut ollenkaan, sillä viime hetken paikanmuutoksen takia alkoholilisenssiä ei oltu saatu enää järjestettyä. Alueelle ei tietenkään saanut tuoda mitään omia juomia, jopa mukana ollut vesipullo otettiin pois, ja viinilasillinen (tai pari) luvatussa baarissa oli ollut ainoa toivoni selvitä yöstä taivasalla. Aargh! Kokosin kuitenkin itseni tästä järkytyksestä. Dinnerin jälkeen katsoimme leirintäalueella esitetyn The Water Diviner -elokuvan ja sitten olikin aika kömpiä makuupussiin. Kuten osasin odottaa, en tietenkään pystynyt nukkumaan juuri ollenkaan. Bugler -torvensoitto herätti leiriytyjät aamulla klo 5, jonka jälkeen osallistuimme dawn service -seremoniaan, joka oli hyvin arvokas ja tunteikas kokemus.

Dawn service

Rise and shine!



Kotona nukuin ensin pari tuntia ja raahauduin sitten olohuoneen puolelle seuraamaan Anzac Day -paraatia tv:stä. Iltapäivällä päätimme suunnata Young Henrys -olutpanimoon, joka oli tuottanut Anzac Day -oluen ("Winged Victory") päivän kunniaksi. Se oli muuten tosi hyvää ja maistui ihan Anzac-kekseiltä. Valitettavasti emme pystyneet nauttimaan olostamme olutpanimossa pitkään, sillä yllättäen raekuuro (!) pyyhkäisi Newtownin kaupunginosan yli ja koko olutpanimo jouduttiin sulkemaan, sillä sen katto alkoi vuotaa. Young Henrysin slogan "now pouring here" muuttui samalla melko ironiseksi. ;)

Anzac-päivän raekuuro Newtownissa

Todellakin monella tapaa unohtumaton 100. Anzac Day -päivä! 

Lest We Forget.