tiistai 26. heinäkuuta 2016

Minun kaupunkini - Sydney

Rakkaustarinamme alkoi jo vuonna 2000, kun teininä pääsin ensimmäistä kertaa Australian mantereelle tapaamaan kaukaisia sukulaisiani. Rakastuin Australiassa kaikkeen: luontoon, eläimiin, turkoosiin mereen, rentoihin ihmisiin ja elämäntyyliin ja tietenkin komeisiin surffareihin. Erityisesti Sydney teki suuren vaikutuksen; kaupungissa oli "sitä jotain", mikä vei heti mennessään. Suomeen palattuani ainoa ajatukseni oli, että sinne olisi päästävä pian uudestaan. No, reilu vuosikymmen siihen meni, kunnes tämä neitonen viimein rohkaistui toteuttamaan unelmansa ja laskeutui uudestaan Australian maaperälle. Piti tulla matkustelemaan muutamaksi kuukaudeksi, mutta elämä puuttui peliin ja nyt Sydney, tuo itselleni maailman paras kaupunki, on ollut kotikaupunkini pian neljä vuotta. 


Valovoimainen Sydney on yksi maailman suosituimpia kaupunkeja, eikä suotta. Miljoonakaupungin tunnelma ja kilometrejä pitkä rantaviiva luovat ainutlaatuista kontrastia Australian suurimpaan kaupunkiin, joka on tunnettu urheilusta, festivaaleista ja ikonisista maamerkeistä. Millainen sitten on minun Sydneyni? 

Minulle Sydney on ehdottomasti yksi maailman kauneimmista kaupungeista, enkä varmaan koskaan kyllästy ihastelemaan Sydneyn hengästyttävän upeaa satama-aluetta ja kaupunkia ympäröivää turkoosia merta. Kaikki tuntevat Sydneyn kuuluisat maamerkit: klassisen upean Sydneyn Oopperatalon ja mahtipontisen Sydney Harbour Bridge -sillan sekä Bondi Beach -rannan. Mutta nämä ovat vain pintasilaus. 


Sydneyn kliininen ja sliipattu ydinkeskusta on hengetön ja se palvelee lähinnä liike-elämää. Sympaattiset ja toisistaan eroavat kaupunginosat tasapainottavat keskustan hektisyyttä, ja sieltä löytyy myös kaupungin sydän. Yksi Sydneyn parhaita puolia onkin se, että joka viikonloppu voi kokea olevansa minilomalla, sillä lukuisista kaupunginosista löytyy aina jotain uutta ja ihmeellistä. Omia suosikkejani ovat vihreä ja koiraystävällinen Balmain, kaupungin tyylikäs itärannikko sekä hipster Inner West. 



Sydney on metropoli, josta löytyy samalla mahtavia biitsejä. Lisäksi Sydney on ihanan vihreä. Kaupungin keskustassa voi poiketa Hyde Parkiin tai kasvitieteelliseen puutarhaan ja unohtaa kokonaan olevansa aivan miljoonakaupungin keskustassa. Ja kun kaupungin hulina alkaa väsyttää, voi helposti suunnata päiväreissulle kaupungin ulkopuolelle. Sydneyn lähistöltä löytyy monia mielenkiintoisia luontokohteita, kuten Royal National Park -kansallispuisto, Blue Mountains -vuoristo sekä useita viinialueita, kuten Hunter Valley ja Southern Highlands. 



Itseni kaltaiselle herkkusuulle Sydney on todellinen paratiisi, sillä tarjolla on niin maailmanluokan ravintoloita Michelin-tähtineen kuin
street foodia pikkunälkään, ja kaikkea siltä väliltä. Uusia mielenkiintoisia ravintoloita ja baareja avautuu koko ajan. Minun Sydneyni on herkullisia brunsseja ystävien kanssa, deitti-iltoja tunnelmallisissa ravintoloissa ja viinibaareissa sekä mielenkiintoisia jazz-klubeja. Craft beer -buumi on myös Sydneyssä vahvassa noususuhdanteessa ja löydän itseni usein Inner West -alueelta hipstereistä pienpanimoista ystävieni kanssa.


Sydneyn katukuva on hyvin monikulttuurinen. Monikulttuurisuus on ollut alusta asti maan perustavanlaatuinen piirre ja nykyään hyvin arkipäiväinen asia, sillä neljännes maan väestöstä on syntynyt Australian ulkopuolella. Suoranaiseen rasismiin törmää harvoin, mutta kyllä sitäkin valittetavasti esiintyy. 

Sydney on vibrantti kaupunki, jossa järjestetään koko ajan erilaisia tapahtumia. Vivid-valofestivaali on kohonnut vuoden suosituimmaksi tapahtumaksi, ja lisäksi tarjolla on esim. urheilutapahtumia, viini- ja musiikkijuhlia, nuudelimarkkinoita ja monikulttuurisia festivaaleja. 


Sydney ei suinkaan ole täydellinen. Sydneyn asuntojen hinnat ovat pilvissä ja Sydney onkin yksi maailman kalleimpia kaupunkeja. Liikenneruuhkat ja toimimaton julkinen liikenne ovat myös osa kaupungin arkipäivää. 

Olen monella tapaa onnekas voidessani kutsua Sydneytä minun kaupungikseni. Sydney on dynaaminen ja raikas maailmanluokan kaupunki, jonka lämmin ja aurinkoinen ilmasto sekä vahva taloudellinen tilanne takaavat mahdollisuuden nauttia helposti elämästä. Ei siis mikään ihme, että Sydney on valittu monilla mittareilla verrattuna maailman asumiskelpoisimpien kaupunkien joukkoon. Kosmopoliitin metropolin hälinästä huolimatta olen löytänyt sieltä myös sisäisen rauhan, mitä en ole kokenut missään muualla. Ja onhan niissä aussimiehissä puolensa, vaikka ei surffari olisikaan. 

Tällainen on Sydney, minun kaupunkini.



Tämä kirjoitus on osa #MinunKaupunkini -blogihaastetta, jonka on aloittanut Muuttolintu -blogin Anna. Millainen on sinun kaupunkisi? Mitkä asiat tekevät kaupungistasi oman? Ota osaa #MinunKaupunkini -blogihaasteeseen! Kaupunki voi olla kotikaupunkisi tai muu kaupunki, jonka tunnet omaksesi. Tyyli on vapaa, aikarajaa ei ole, ja kuka tahansa voi osallistua. Annan mahtava kirjoitus hänen kaupungistaan Melbournesta sekä muiden haasteeseen osallistuneiden kirjoitukset löydät täältä


8 kommenttia:

  1. Voih <3 Täällä juuri pohdinnoissa, pitäisikö pidempää maailmanmatkaa jatkaa seuraavaksi Australian puolelle. Tämä postaus ja nämä kuvat eivät ainakaan yhtään helpottaneet sitä houkutusta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna! Oih, maailmanmatka kuulostaa mahtavalta - ja tervetuloa jatkamaan reissua tänne Ausseihin, täällä riittää myös nähtävää ja koettavaa! :)

      Poista
  2. Ihana kirjoitus, kivaa kun osallistuit! :) Sydney on kyllä myös ihana, luvattoman lyhyiksi on omat visiitit jääneet. Pitäisi joskus tulla pitemmälle reissulle ja tutustua muuhunkin kuin niihin perusnähtävyyksiin. Sydneyn Darling Harbour ja Circular Quay on kyllä kauniita, ei siitä mihinkään pääse. Melbournesta ei oopperataloon verrattavaa nähtävyyttä löydy, mutta muuten oma sydän on jäänyt Melbourneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, ja kiitokset sinulle mahtavasta haasteesta! :) Voin sanoa samaa Melbournesta; aivan ihana kaupunki, mutta tähän mennessä omat visiitit ovat jääneet aivan liian lyhyiksi ja pintapuolisiksi. Pidempi reissu sinne on kyllä listalla. :)

      Poista
  3. Sydney on kyllä ihana! Vaikka en niin kaupunki-ihminen olekaan, niin Sydneyllä sydän kyllä läpättää. On se niin kaunis ja vehreä kaupunki ja ilmapiiri on mitä ihanin. Olet aika onnentyttö, kun saat kutsua sitä omaksi kaupungiksesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Elina! En itsekään ole niin kaupunki-ihminen, mutta Sydneyssä on kyllä sitä jotain, ja olen täysin samaa mieltä että kaupungin vehreys ja ilmapiiri ovat juuri sen parhautta. Sydän on jäänyt tänne, ja voin olla onnekas voidessani kutsua Sydneytä kodikseni ja minun kaupungikseni. :)

      Poista
  4. Ihanaa päästä pian kokemaan Sydney! :) Kiitos kaikista vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Laura, ja tervetuloa pian Australiaan ja Sydneyyn! No worries, ilo kuulla että olet löytänyt täältä vinkkejä. Odotan jo innolla tapaamistamme. :)

      Poista