Takana reilu kuukausi eloa Sydneyssä, ja tällä kertaa täällä ollaan ihan pysyvästi. Vaikka jatkuva muuttaminen ja reissaaminen onkin raskasta, se tuntuu kuitenkin sopivan rauhattomalle luonteelleni paremmin kuin paikalleen asettuminen. Omituinen logiikka - tiedän. Pysyvä osoite tuntuu olevan itselleni käsite, joka saa välittömästi aikaan eksistentiaalisen kriisin.
Lunar Markets, Pyrmont Bay Park |
Kiinalainen uusi vuosi vaihtui tänä vuonna helmikuun puolessa välissä. Uusi vuosi, jota siis vietetään kiinalaisen kuukalenterin mukaan, on kiinalaisille vuoden tärkein juhla. Juhla kestää periaatteessa neljä päivää, tosin myös täällä Sydneyssä järjestettiin useita erilaisia juhlallisuuksia ainakin parin viikon ajan, kuten paraateja, lohikäärmetansseja, ilotulituksia ja markkinoita. Jasonin äidillä on tapana järjestää uuden vuoden dinneri läheisimpien perhetuttavien kesken, muuten kävimme vain hengailemassa Lunar Markets -markkinoilla kavereidemme kanssa. Jasonin äidin diktaattorimaiset otteet dinnerin järjestelyissä tosin sai meidät jo harkitsemaan puolivakavissamme muuttoa takaisin Brisbaneen (tai minne tahansa pois Sydneystä). Haha!
Kuukauteen on kuitenkin mahtunut myös paljon kivoja juttuja, kuten romanttinen ulkoilmaelokuva Darling Harbourissa, ja piristävä illanvietto kavereiden kanssa trendikkäässä japanilaisessa Crane Bar -ravintolassa Kings Crossilla. Söimme myös parasta pizzaa pitkään aikaan italialaisessa Lucio Pizzeria -ravintolassa Darlinghurstissa.
Kuukauteen on kuitenkin mahtunut myös paljon kivoja juttuja, kuten romanttinen ulkoilmaelokuva Darling Harbourissa, ja piristävä illanvietto kavereiden kanssa trendikkäässä japanilaisessa Crane Bar -ravintolassa Kings Crossilla. Söimme myös parasta pizzaa pitkään aikaan italialaisessa Lucio Pizzeria -ravintolassa Darlinghurstissa.
Outdoor cinema, Darling Harbour |
Lucio Pizzeria, Darlinghurst |
Crane Bar, Kings Cross |
Muutamien fitness bootcamp -kokeilujen jälkeen löysimme myös uuden kivan treeniporukan, jonka kanssa treenaamme 2-3 kertaa viikossa iltaisin Randwickissa UNSW-yliopiston läheisessä puistossa ja lauantaiaamuisin Maroubra biitsillä. Kuten voitte arvata, tämä aamuhorroslainen on kyennyt aamutreeneihin biitsille vain kerran (ja se oli todennäköisesti samalla myös viimeinen kerta).
Team Green Fitness. Kuva: Green Fitness |
Kaikesta huolimatta Sydney tuntuu enemmän kodille kuin mikään muu paikka tähän mennessä. Ja onhan tämä love affair alkanut jo melkein 15 vuotta sitten ensimmäisellä Sydneyn visiitilläni. Jason on kehottanut minua muistamaan queenslandilaisen elämänasenteen ja ottamaan iisisti. Eiköhän se arki lähde tästä taas rullaamaan. Ja onneksi tässä on myös jo seuraava reissu buukattuna, joten ei ole ainakaan ihan akuuttia vaaraa täysin paikoilleen jämähtämisestä. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti