lauantai 30. kesäkuuta 2018

Blue Mountains - Viikonloppu Australian sinisillä vuorilla

Sydneyn lähialueilla on monia mielenkiintoisia luontokohteita, jotka sopivat niin päivä- kuin viikonloppureissuiksi, kun miljoonakaupungin urbaani hälinä alkaa väsyttää. Yksi alueen tunnetuimmista kohteista on Blue Mountainsin vuoristoalue, missä tulee vierailtua aivan turhan harvoin. Akkujen lataaminen oli vähintäänkin tarpeen, ja niinpä nostimme kytkintä ja suuntasimme viikonlopuksi rentoutumaan ikonisille Sinisille vuorille. 


Parin tunnin ajomatkan päässä Sydneystä sijaitsevat maalauksellisen jylhät Blue Mountains eli Siniset vuoret kuuluvat koko Australian suosituimpien luonnonnähtavyyksien joukkoon. UNESCO:n maailmanperintöluetteloon listattu Blue Mountains National Park -kansallispuisto kätkee sisälleen upeita vesiputouksia, kanjoneita ja eukalyptusmetsiä. Siniset vuoret ovat saaneet nimensä eukalyptuspuista lämpimällä ja kuivalla säällä haihtuvasta höyrystä, joka jää taianomaisena usvana leijailemaan laaksojen ylle värjäten vuoret  todellakin sinisiksi. 


Three Sisters -niminen kalliomuodostelma on yksi alueen päänähtävyyksiä ainutlaatuisten eukalyptusmetsien lisäksi. Kolmen vierekkäisen kalliojyrkänteen muodostelma on muotoutunut vuosisatojen saatossa tuulen, sateen ja jokien hioessa hiekkakiveä. Alkuperäisväestön legendan mukaan paikallisen Katoomban heimon kolme sisarta rakastuivat Nepean heimon poikiin, mutta heimolait eivät sallineet heidän avioitua keskenään. Tästä seurasi heimojen välinen taistelu, ja Katoomban heimon noitatohtori muutti sisaret kiviksi suojellakseen heitä kamppailun ajan. Rakkaustarina päättyi kuitenkin onnettomasti, sillä noitatohtori itse kuoli taistelussa ja sisaret jäivät kivimuodostelmiksi muistuttamaan jälkipolvia heimojen välisestä taistosta. 


Upeiden maisemien lisäksi Siniset vuoret tarjoavat matkailijoille monenlaisia aktiviteetteja, kuten ratsastusta vehreissä laaksoissa, seikkailua luolissa ja kiipeilymahdollisuuksia. Vaellus on luonnollisesti matkailijoiden suosiossa ja alueelta löytyykin lukuisia eri vaativuustason vaellusreittejä lyhyistä kävelylenkeistä usen päivän vaelluksiin asti. Vedimme vaelluskengät jalkaan ja suuntasimme Govetts Leap -kierrokselle. Kolmen tunnin patikkareissun aikana hönkäilimme raitista vuoristoilmaa sisuksiimme keuhkojen täydeltä, ihailimme vuoristoalueen monimuotoista luontoa ja kuuntelimme harakan serenadia. 


Nautimme tunnelmallisen illallisen The Rooster -ravintolassa, jossa sai nauttia perinteisten ranskalaisten herkkujen lisäksi hulppeista näkymistä Jamison Valleyn laaksojen ylle. Illan päätteeksi siemailimme vielä viinilasilliset historiallisen kauniin Lilianfels -hotellimme aulabaarissa pianonsoittajaa kuunnellen. Herätessäni aamulla huoneemme muhkeista lakanoista tunsin oloni virkistäytyneemmäksi kuin pitkään aikaan. 



Kun haluaa pienen aikalisän arjesta, ei tarvitse välttämättä lähteä lomailemaan merten taakse. Romanttinen miniloma Sinisillä vuorilla oli täynnä tunnetta, rentoutumista ja uuden löytämistä.


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti