Hong Kongissa oli kulttuurishokkien lisäksi vastassa tukahduttava helle, hiki alkoi virrata joka kerta noin 5 sekuntia sen jälkeen, kun oli astunut ovesta ulos. Matkan päätapahtuma oli Jasonin lapsuuden ystävän häät, jotka olivat morsiamesta johtuvista syistä katolilais-kiinalaiset. Voin sanoa, että ne olivat samalla myös ensimmäiset ja viimeiset kiinalaiset häät, joihin minä osallistun. Hirveää show off -meininkiä eikä mitään romantiikkaa tai persoonallisuutta. Vieraita oli varmaan tuhat ja heidän joukossaan entiset koulukaverit, opettajat, kollegat, koko suku ja ystävät jne. Ja minä poloinen. Juhlapaikka ja ruoat yms. olivat tietysti viimeisen päälle, ja lisäksi esillä oli mm. pienimuotoinen taidegalleria, joka koostui Prahassa otetuista hääkuvista. Ja luonnollisesti ohjelmistoon kuului pari Hollywood-tasoista videota, ensinnäkin reportaasi parin yhteisestä taipaleesta alttarille asti sekä hääpäivän juhlallisuuksien pääkohdat.
Hieronta ja shoppailu olivat onneksi hyvin toimivia lääkkeitä hääkriisiin ja muihin kulttuurishokkeihin. Minulla on ehkä jonkinlainen asenneongelma Hong Kongia kohtaan, mutta puolustuksekseni voin todeta että kiinalaisilla on todella ärsyttävä tapa luoda arvostelevia full body scan -katseita minuun liikkuessani Jasonin kanssa. Lisäksi kukaan ei edes yritä puhua minulle mitään. Olen heille kuin jokin alien vieraalta planeetalta. Tyhjensin H&M:n liikkeen - luksus, jota Australiassa ei Melbournea lukuun ottamatta ole - ja lisäksi teimme yhtenä päivänä shoppailuekskursion manner-Kiinan puolelle, missä on saatavilla parempiakin merkkejä edullisemmin.
Kulttuurishokeista huolimatta Hong Kong on ehdottomasti mielenkiintoinen vastakohtien kaupunki, jossa riittää nähtävää. Chi Lin Nunnery tarjosi myös mukavaa zen-fiilistä (kuvan värit näkyvät tässä blogissa jostakin syystä kamalan tummina, sorry).
Kulttuurishokeista huolimatta Hong Kong on ehdottomasti mielenkiintoinen vastakohtien kaupunki, jossa riittää nähtävää. Chi Lin Nunnery tarjosi myös mukavaa zen-fiilistä (kuvan värit näkyvät tässä blogissa jostakin syystä kamalan tummina, sorry).
Zen and the city; Chi Lin Nunnery, Hong Kong |
Toinen matkan päätapahtuma oli Mid-Autumn Festival eli kiinalaisten keskisyksyn täydenkuun juhla, joka on yksi vuoden suurimmista juhlista. Juhlistimme tapahtumaa yhdessä Jasonin veljen perheen kanssa. Söimme ensin perinteisiä kuukakkuja (mooncakes) ja menimme sitten läheiseen puistoon lyhtyjen kanssa ihailemaan kuuta. Kuvassa minä ja Vanessa sekä todella hienot Frozen- ja Hello Kitty -lyhdyt. :)
Mid-Autumn Festival, Hong Kong |
Henkisesti hieman raskaan matkan jälkeen oli ihana palata takaisin Brisbaneen. Kevät on Brisbanessa parhaimmillaan, ja syyskuussa järjestettiin myös Brisbane Festival, joka koostui erilaisista kulttuuri-, taide- ja musiikkitapahtumista kaupungin keskustan alueella. Kävimme tsekkaamassa pari pop up -baaria ja kuuntelemassa jazzia joen rannalla.
Brisbane Festival |
Syyskuun loppupuolella kävimme myös vaeltamassa Lamingtonin kansallispuistossa, joka sijaitsee n. 110 kilometrin päässä Brisbanesta etelään. Alue on subtrooppista sademetsää ja se kuuluu myös UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Itse vaellusta huomattavasti jännittävämpi kokemus oli ajomatka todella kapeaa ja mutkikasta tietä pitkin lähtöpaikalle, ja välillä matkalla lehmiä jolkotteli tien yli kaikessa rauhassa.
Tree top walk, Lamington National Park |
Vietimme syyskuun viimeisen viikonlopun Toowoombassa, jossa järjestettiin Carnival of Flowers -tapahtuma. Toowoomba on pieni heritage -tyylinen kaupunki, joka sijaitsee n. 130 kilometriä Brisbanesta länteen. Se tunnetaan nimellä "Garden City", jossa puutarhanhoito on todellakin saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Tapahtuman aikana puistojen lisäksi pääsee vierailemaan paikallisten ihmisten omissa puutarhoissa, ja lisäksi jonkin sortin raati valitsee niistä myös voittajapuutarhan.
Voittajapuutarha vesiputouksineen; Toowoomba Carnival of Flowers |
Tässä on myös ihan huomaamatta tullut kaksi vuotta täyteen Ausseissa. Enpä olisi uskonut tänne saapuessani, että kahden vuoden kuluttua elän housewifena Brisbanen lähiössä. Ei myöskään ihan se ideaali, mitä kuvittelisi kahdella maisterintutkinnolla tekevänsä. Oh well, life is a holiday! Ja kai tässä voisi huonomminkin mennä. Ainakin ehdin treenata hyvin, ja myös rusketus alkaa taas näyttää paremmalta. ;)
Lopuksi vielä mainoksena, että olen liittynyt myös Instagramiin ja siellä siis lisää kuvia arjestani. Tervetuloa seuraamaan @elizadoesoz !
Lopuksi vielä mainoksena, että olen liittynyt myös Instagramiin ja siellä siis lisää kuvia arjestani. Tervetuloa seuraamaan @elizadoesoz !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti