torstai 19. joulukuuta 2013

'Tis the Season

Joulu lähestyy, tosin minun on vaikea päästä täällä joulutunnelmaan tänäkin vuonna. Kaupoissa kyllä soivat joululaulut ja joka puolella on joulukuusia ja muita koristeita, mutta ne ovat kaikki jotain hirveitä kaupallisia amerikkalaistyylisiä välkky-bling-bling -viritelmiä. Lauantaiaamuna sitten alkaa matka kohti Hong Kongia ja Suomea, ja eiköhän se oikea joulutunnelma löydy viimeistään kotoa Siilinjärveltä. Jason on jo varoittanut, että Honkkarin joulumeininki on vielä paljon enemmän kaupallista, joten yritän henkisesti valmistautua siihen. Tapani mukaisesti en ole aloittanutkaan pakkaamista, lahjat olen sentään hankkinut jo hyvissä ajoin, tosin ne on vielä kaikki paketoimatta. No, hyvin ehtii vielä.  

Joulu on saapunut Darling Harbouriin

Muutoin joulunalusaika on sujunut rennoissa tunnelmissa. Sain viimein ensimmäisen lukukauden tulokset ja opinnot olivat sujuneet ihan hyvin. Lisäksi iloiseksi yllätykseksi sain harjoittelupaikan Justice Action -nimisestä policy advocacy -organisaatiosta. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja varmasti luvassa hyödyllinen oppimiskokemus. Ja ainakin jotain mielekästä tekemistä tämän nykyisen housewife -arjen rinnalle. 

Pari viikkoa sitten kävin myös viettämässä viikonlopun Canberrassa. Ohjelmassa oli ensinnäkin egyptiläis-australialaisen oud-virtuoosi Joseph Tawadrosin konsertti, jota Jason oli hehkuttanut jo pitkään. Olin varautunut johonkin omituiseen tekotaiteelliseen maailmanmusiikkiin, jota kukaan ei oikeasti kuuntele, mutta se oli todella upea ja taidokas esitys. Suosittelen! 

Kävimme myös vaeltamassa läheisessä Tidbinbilla -kansallispuistossa, missä on mahtavat vaellusreitit ja hyvät mahdollisuudet bongata eläimiä. Alueelle on myös siirretty mm. useampi koala turvaan ja alue on aidattu, joten eläimet ovat suojassa pedoilta. Tai niinhän sitä luulisi. Jouduimme valitettavasti todistamaan kuinka pelikaani söi pienen kilpikonnan suihinsa aivan silmiemme edessä. Todella traagista. 

Gibraltar Peak, Tidbinbilla National Park, ACT

Joulukuun alussa tuli vastaan tärkeä virstanpylväs: ensimmäinen vuosipäivä Jasonin kanssa. Nyt rasti seinään, tässä rikotaan henkilökohtaisia ennätyksiä! Tosin mainittakoon, että tämä matematiikka perustuu Jasonin käsitykseen seurustelumme vaiheista, sillä itse en vuosi sitten tiennyt että ne ihmeelliset hengailut olivat treffejä. ;) Jason vei minut dinnerille Cafe Paci  -ravintolaan, joka on suomalaisen Pasi Petasen uusi pop up -ravintola Darlinghurstissa. Aivan taivaallinen kokemus ja mukana ripaus suomalaisia makuja. 

Cafe Paci

Luulin jo että minulla ei ollut tänä vuonna ollenkaan pikkujouluja, mutta onneksi harjoittelupaikkani järjesti juhlat viime perjantaina. Lisäksi kavereiden kanssa suuntasimme päiväksi läheiselle Shark Islandille nauttimaan viimein kunnolla alkaneesta kesästä ja viettämään aikaa yhdessä ennen joululomia. Viime lauantain pub crawl Newtownissa oli myös todella virkistävä kokemus, ja illan saldona mm. ranskalainen kaverini Michel ei päässyt sisään yhteen pubiin koska hänellä ei ollut paikallista henkkaria, ja hollantilainen kaverini Bart heitettiin ulos toisesta pubista koska hän oli muka nukahtamaisillaan. Itse pääsin myös loistamaan kommentillani Jasonille: "Ää-äh don't kiss me, I'm drinking!" Tyylikkyys ennen kaikkea. ;)

Lautalla matkalla Shark Islandille

Sain tällä viikolla hankittua paikallisen ajokortin, hurraa! Yritin sitä jo kerran aikaisemmin muutama kuukausi sitten, mutta jouduin hankkimaan ajokortistani virallisen käännöksen ennen kuin hakemukseni hyväksyttiin. En todellakaan aio ajaa täällä, mutta se on parempi henkkari sillä jotkin paikat kuten kuntosali ja kasino vinkuvat aina paikallista henkkaria tai passia. Olihan se taas aikamoinen paperisota kaikenmaailman lippujen ja lappujen kanssa, mutta kaikki sujui lopulta kätevästi. 

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!!! Raportoin pian miten joululoma Suomessa ja Hong Kongissa sujui. Kulttuurishokkeja puolin ja toisin lienee luvassa...

1 kommentti:

  1. minun kommentit ei jostain syystä näy täällä?
    mutta siis, tervetuloa suomeen! kannattaisi ehtiä lappiin, taitaa tuo lumiraja olla tänä jouluna melko ylhäällä, etelä-lapissa jopa, ja sääkin aika lauhaa kaikkialla... helsingissä ollaan reilusti plussalla, meilläkin max -10!

    VastaaPoista