tiistai 24. tammikuuta 2017

Baltimore - Marylandin ruma ankanpoikanen

Viime jouluna saimme elää amerikkalaista unelmaa Baltimoressa. Baltimore, tuo Marylandin ruma ankanpoikanen, hurmasi meidät rosoisuudellaan. Lisäksi saimme nauttia sekä paikallisia herkkuja että palan amerikkalaista historiaa. 


Viime joulu oli hyvin ikimuistoinen, sillä vietimme ensimmäisen amerikkalaisen joulumme Jasonin veljen perheen luona Baltimoressa Marylandin osavaltiossa. He elävät todellakin amerikkalaista unelmaansa idyllisellä asuinalueella kaupungin ulkopuolella. Joulun ohjelmassa oli lähinnä rentoa yhdessäoloa ja amerikkalaisia jouluperinteitä lahjoineen ja ruokineen.



Baltimore on ristiriitainen kaupunki. Aikaisemmin kaupunki kuului Yhdysvaltojen tärkeimpiin satamakaupunkeihin. Sittemmin se on ollut tunnettu lähinnä rikollisuustilastoistaan ja kaupunki on ollut esimerkkinä koko Yhdysvalloissa rappeutuneen keskuskaupungin elvyttämisessä. Toisaalta Baltimore, paikallisittain Bawlmer, on kuin ruma ankanpoikanen; se on rosoinen, työväenluokkainen ja sidoksissa merelliseen historiaansa. Mutta toisaalta se on alkanut kasvaa joutseneksi, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Kaupungilla on nimittäin paljon tarjottavaa: mielenkiintoisia museoita, trendikkäitä kauppoja, etnisiä ravintoloita, kulttuuria ja urheilua. 


Baltimorella on lisäksi erityinen paikka Yhdysvaltojen historiassa. Yhdysvaltojen kansallislaulu the Star-Spangled Banner (Tähtilippu) on nimittäin syntynyt Baltimoressa. Vuoden 1812 sodan tapahtumat olivat inspiraation lähteenä historialliseen runoon Defence of Fort McHenry, joka myöhemmin sovitettiin englantilaiseen juomalauluun, ja näin syntyi the Star-Spangled Banner. Laulusta tuli Yhdysvaltojen kansallislaulu vuonna 1931, joskin armeija ja laivasto olivat käyttäneet sitä kansallislaulun omaisesti jo kauan sitä ennen. 

Maryland on merkittävä merenelävien tuottaja. Rapukakut (crab cakes) ovat tunnettu paikallinen erikoisuus, joita saimme maistaa sekä kotitekoisina että ravintolassa. Todella herkullisia! Niitä tuli jo kokeiltua loman jälkeen myös kotikeittiössäkin pahimpaan lomaltapaluuangstiin.


Miss Shirley's Cafe, Roland Park
513 W. Cold Spring Lane
Baltimore, MD 21210

Ja koska minulla oli matkakumppanina olutnörtti, löysimme tietenkin itsemme maistelemasta paikallisia pienpanimoiden huurteisia. Craft beer -buumi on Yhdysvalloissa selkeästi pari askelta edellä Australiaan verrattuna ja olutvalikoima on valtava. Olen yllätyksekseni ihastunut viime aikoina IPA-oluisiin ja erityisesti juuri niiden amerikkalaisiin versioihin.


Independent Brewing Company
418 N Main Street
Bel Air, MD 21014

Marylandin sanotaan olevan kuin Yhdysvallat pienoiskoossa; siellä on merta, vuoria, maaseutua ja moderneja kaupunkeja sekä pala historiaa. Voin allekirjoittaa tämän kuvauksen - enkä malta odottaa seuraavaa reissuamme, sillä osavaltiossa todellakin riittää nähtävää ja koettavaa. Seuraavissa kirjoituksissa lisää päiväreissuistamme, pysy siis kuulolla! 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

4 kommenttia:

  1. Enpä ole varmaan koskaan lukenut yhtään postausta Baltimoresta, vaikka luen enemmän matkablogeja kuin ehkä olisi hyväksi. :D Kiitos siis tästä. Sain jotain kuvaa Baltomorestakin. Ehkä se joskus vielä osuu roadtripin varrelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla! :) Baltimore ei varmaan ole mikään ykköskohde Amerikassa, mekään emme sinne varmasti olisi eksyneet ilman sukulaisia. Jännä paikka, kannattaa pistäytyä jos sattuu roadtripin varrelle.

      Poista
  2. Voi Baltimore! Juuri tänä talvena olen vihdoin katsonut kulttisarja The Wiren, joka kertoi baltimorelaisista monessa tasossa. Kiinnostava paikka, täytyy sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä! The Wire ei ollut minulle aikaisemmin tuttu, mutta pikaisen googlailun perusteella vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, rakastan rikosdraamoja. Menee ehdottomasti hankintaan, samalla pääsee sitten myös tarkastelemaan Baltimorea eri näkökulmista. :)

      Poista