perjantai 27. heinäkuuta 2018

Ulkosuomalaisen postikortti Suomesta - Nostalgiaa ja kulttuurishokkeja

Tervehdys helteisestä Helsingistä! Ihanaa olla lomailemassa Suomessa kolmen vuoden tauon jälkeen, vaikka kulttuurishokeilta ei tälläkään kertaa ole voinut välttyä. 


Kun lentokoneemme laskeutui lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen Helsinki-Vantaalle, pääsimme viimein lomatunnelmiin. Viimeaikaisten työkiireiden takia lomasuunnitelmat ovat jääneet aivan minimaaliselle tasolle, mutta toisaalta on ollut ihanan virkistävää aloittaa lomailu kerrankin ilman maanista minuuttiaikataulua ja nauttia Suomen kesän parhaista puolista. Kuvat kertonevat mukavista kesätunnelmista parhaiten.



Kunpa Suomen kesä voisi aina olla yhtä lämmin ja aurinkoinen! Vaikka olinkin pikaisesti tutkaillut sääennusteita, en millään voinut uskoa että täällä olisi oikeasti näin helteistä. Olimme pakanneet mukaan tyyliin neljä t-paitaa, joten ensimmäiseksi pitikin suunnata hankkimaan hieman kesäisempiä vaatekappaleita. Aurinkovoiteen olimme sentään pakanneet aivan varuilta mukaan.


Ehkä olen viimeisen kuuden vuoden aikana aussilaistunut sen verran, että tämän Suomen visiitin alkuun tökerö suomalainen asiakaspalvelu on särähtänyt pahasti korvaan. Ei kysellä kuulumisia, kiitetä tai toivotella hyviä päivänjatkoja. Asiat kyllä  hoituvat mutkattomasti ja aikataulun mukaisesti, mutta kunpa ihmiset osaisivat relata vähän enemmän ja muistaa välillä vaikka hymyillä.


Nostalgiaa ja käänteisiä kulttuurishokkeja; ulkosuomalaisen Suomen-loma on usein ristiriitaista tunteiden vuoristorataa, eivätkä nämä tuntemukset suinkaan ole itsellenikään uusia. On hassu tunne olla lomalla omassa entisessä kotimaassaan, missä tuntee itsensä enemmän ulkopuoliseksi kuin paikalliseksi. Kiusallisilta tilanteilta ei ole myöskään voinut välttyä, kun asioidessa yhtäkkiä suomen kielen sanat unohtuvat tai vastaankin vahingossa englanniksi. 


Mutta onhan Suomessa joka kerta ihana käydä, ja onneksi on vielä pari viikkoa aikaa sopeutua ja nauttia kesästä sekä tavata rakkaita ystäviä ja viettää aikaa perheen kanssa. 

P.S. Onko sinulla vinkkejä, kuinka selviytyä Suomen visiitistä?


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

2 kommenttia:

  1. Suomi on mennyt eteenpäin todella suurin askelin - sillä vielä 70luvulla - juuri kukaan ei halunnut tulla Suomeen ! Ennen Youtubea luultiin jopa että Helsingissä on Polar Bears ja siten ehkä sekoitettiin Greenland ? Greenland kyllä pitäisi vaihtaa nimensä - vaikka Iceland taikka joksikin muuksi !

    VastaaPoista
  2. Eteenpäin on todellakin menty! Vielä olisi vähän opittavaa kansainvälisestä palvelukulttuurista ja small talkista - pelkkä asioiden sujuva hoitaminen ei riitä, vaan se voi näyttäytyä vähän tökerönä.

    VastaaPoista