maanantai 24. syyskuuta 2012

Vastakohtien Hong Kong

Tervehdys Hong Kongista! Saavuin ensimmäiselle etapille aivan koomassa, en tietenkään pystynyt nukkumaan sekuntiakaan lentokoneessa. Ihme kyllä, paniikki ei iskenyt edes matkalla. No, muistan kyllä eräätkin paniikkikohtaukset kesän ajalta, jolloin toivoin vain voivani vetää jostakin jättiläismäisestä hätäjarrusta, joka pysäyttäisi koko universumin...

En ole aikaisemmin matkustanut paljoa itsekseni, mutta ainakin tähän mennessä se on ollut antoisaa ja avartavaa. Päätin, etten aio olla mikään tylsä ja säälittävä yksinmatkustaja, vaan pikemminkin moderni ja itsenäinen kosmopoliitti. Olisi tietysti mukava jakaa kokemuksia jonkun kanssa näin paikan päällä, mutta toisaalta yksin matkustamisessa on myös puolensa, mm. tulee ryypättyä radikaalisti vähemmän kuin ystävien kanssa. Krhm, puistattaa ajatellakin sitä alkoholin kulutuksen määrää vaikkapa Budapestin tai Tel Avivin reissuilla. ;) On ollut myös hienoa huomata, että yksinkin pärjää, ja saa ainakin päättää mitä tekee ja minne menee. Ja parin päivän yksinolon jälkeen kynnys mennä juttelemaan muille ihmisille madaltuu, ja olen tavannut kivoja tyyppejä, mm. porukan Nykistä, jotka kuvaavat täällä jotain lyhytelokuvaa. Tapasin myös pari aussia, joiden kanssa kävin drinkeillä.

Hong Kong on todella moni-ilmeinen vastakohtien kaupunki. Se on mielenkiintoinen sekoitus itää ja länttä, suurkaupunkia ja vihreää luontoa, modernia teknologiaa ja vuosisataisia kulttuuriperinteitä. Pilvenpiirtäjät ja luksuskaupat ovat vain pintasilaus, jonka alta löytyy vanha kiinalainen kulttuuri feng shuineen ja markkinoineen. Lähisaarilta löytyy myös koskematonta luontoa, jonne voi paeta kaupungin hulinaa. Yhden päivän vietin luonnontilaisella ja kauniilla Lamman saarella, jossa pystyi unohtamaan olevansa miljoonakaupungin läheisyydessä.


Näkymä Victoria Peakilta kaupungin ylle

Katuelämää
Hong Kong by night Kowloonista kuvattuna

Vaellusreitin varrella Lamman saarella



Temple Streetin markkinat

Tässä vielä äitini viime hetken vinkit matkaan:
  • muista uida aina rannan suuntaisesti
  • älä ota pikavippiä
  • pokaa joku rikas viinitilan perillinen
Jep jep, näillä ohjeilla matka jatkuu huomenna kohti Down Underia! :)

5 kommenttia:

  1. Elisa, mä en voi käsittää, että sä olet siellä ja että sä olet todellakin ottanut noi kuvat! Näyttää aivan mahtavalta!!! Ihanaa lueskella sun kuulumisia ja ihanaa reissun jatkoa. Lämpimät halit, Liisa

    VastaaPoista
  2. IHANAA -kuulostaa niin hyvälle. Tästä on mahtava jatkaa Ausseihin ja aloittaa eläminen siellä :)

    VastaaPoista
  3. Tuo teän äitin viiminen vinkki on kyllä aika hyvä :D Ja etenkin, ettei mikätahansa viinitilan perillinen piisaa, vaan nimenomaan pitää olla rikas :D Bon voyage!

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos! Tuntuu tosiaan epätodellisen mahtavalle, tästä on hyvä jatkaa. Äipällä on myös pointtinsa. ;)

    VastaaPoista
  5. Teidän äidin kommentit on tiivistettyä viisautta! Ihana lukea sun kuulumisia. :) Alkaa oma ajatus lähteä tässä karkuteille tulevaisuuden suhteen...

    VastaaPoista